Vanhan Rauman asemakaavan valmistelu on ollut monivaiheinen prosessi, jossa on otettu huomioon sekä kulttuurihistorialliset arvot että alueen tarpeet. Vanha Rauma on UNESCOn maailmanperintökohde, ja sen asema vaatii erityistä huolellisuutta kaavoituksessa, jotta historialliset arvot ja ainutlaatuinen puuarkkitehtuuri säilyvät.
Vaikka Vanha Rauma on historiallisesti merkittävä alue, se on myös elävä kaupunginosa, jossa asutaan ja käydään töissä. Kaavassa on otettava huomioon nykyasukkaiden ja yritysten tarpeet sekä varmistettava, että alueella on modernit palvelut, mutta niin, ettei historiallisesti arvokasta ilmettä vaaranneta.
Kaava on maanantaina 24.3. hyväksyttävänä kaupunginhallituksessa. Joudun itse olemaan kokouksesta pois jo syksyllä sovitun matkan takia, mutta toivoisin, että se ei etenisi vielä valtuustolle.
Nyt käsittelyssä oleva kaavaesitys laajentaa rakennusten suojelua ja määrää niiden käyttöä huomattavasti entistä enemmän. Laajat suojelumääräykset voivat tuoda kaupungille korvausvelvollisuuden. Määräykset, jotka eivät ole maanomistajalle kohtuullisia, voivat antaa omistajalle oikeuden korvaukseen. Kohtuullisuuden määritelmä ratkaistaan viime kädessä oikeudessa.
Ennen kaavan hyväksymistä olisi vielä syytä tarkastaa huolellisesti, ettei kaavasta ja varsinkaan sisätilojen suojelusta aiheudu merkittäviä taloudellisia korvausvelvollisuuksia kaupungille.
Erityismääräyksiin on kirjattu, ettei liiketilojen ullakoille voi rakentaa asumistiloja. ”Asemakaava mahdollistaa pääkäyttötarkoituksen mukaisten tilojen sijoittamisen ullakoille.” Tätä on vaikea hyväksyä, sillä nimenomaan asumisen lisääminen liiketiloja vaarantamatta toisi alueelle elävyyttä.
Asemakaavaa on valmisteltu pitkään ja hartaasti. Ehkä jopa liian hartaasti, sillä määräykset ja rajoitukset menevät liian yksityiskohtaisiksi. Erityismääräyksissä kielletään rakennusten ulkoiset kukkakoristeet: ”Rakennusten katukuvassa näkyviin julkisivuihin, portteihin ja aitoihin ei saa asentaa ylimääräisiä laitteita tai koristeita, kuten esimerkiksi koristeita, kylttejä, amppeleita, kukka-astioita ja postilaatikoita.”
Alueen ainutkertaisuus on tärkeää ja säilyttämisen arvoista, mutta se ei saisi mennä liiallisuuksiin, sillä elinvoimaisuuden varmistamiseksi erilaiset korjaus- ja muutostyöt tulisi voida olla mahdollista helpommin. Aluetta pitää suojella, mutta ei museoida.
Vanhan Rauman rakennukset ovat nähneet vuosisatojen aikana erilaisia vaiheita, niiden käyttötarkoitus on muuttunut joustavasti kulloisenkin ajankuvan mukaisesti. Siksi on vaikea ymmärtää, miksi jokin hetki tulisi lukita lopulliseksi asemakaavalla kymmeniksi vuosiksi.