Miten saadaan yritykset taas työllistämään?

Jossakin tulevaisuudessa näkyy aika, jolloin tilanne koronapandemian jäljiltä palautuu normaaliin. Normaalitila tuskin on samanlainen kuin ennen koronaa, mutta riittävän normaali, että yhteiskunta palautuu rakentamaan koronan raunioille.

Vielä ei olla siellä, vaikka Satakunnassa tartuntaluvut ovatkin taas maltillisia. Niiden perusteella esimerkiksi ravintolat olisi voinut hyvin avata, sillä alueelliset erot ovat suuria. Sunnuntaina kokoontunut eduskunta päätti hallituksen halusta kuitenkin toisin ja laittoi kaikki ravintolat myös Satakunnassa kiinni vielä kolmeksi viikoksi. Mahdollisuuksia ei annettu terassien tai lounasravintoloiden avaamiseen, alkoholin ulosmyyntiin tai muihin tilannetta lieventäviin toimiin.

Viime vuoden kevääseen verrattuna nyt useampi ravintola on kokonaan kiinni eikä edes yritä sinnitellä noutoannosten parissa. Syy ei ole ravintoloitsijoiden laiskuudessa, vaan huonosti laadituissa tukikriteereissä. Yrittämällä ja keksimällä uusia liiketoimintatapoja ei saakaan palkintoa, sillä mahdolliset tuotot vähennetään muutenkin vähistä kustannustukirahoista. Tämä luonnollisesti vie motivaation yrittää ja jättää loputkin kokit ja tarjoilijat lomautetuiksi miettimään uusia uravaihtoehtoja. Yrityksiltä kuuluukin, että iso määrä ravintolatyöntekijöitä on suunnannut opiskelemaan tai muihin töihin alan epävarmuuden takia. 

Suomi on velkaantunut hurjasti nykyisen hallituksen aikana, osin koronapandemian takia. Näkymää talouden tasapainottamiseksi ei kuitenkaan ole selkeänä. Työpaikkojen määrän pitäisi lisääntyä merkittävästi, jotta talous kantaisi hyvinvointivaltion kustannukset. 

Uusia työpaikkoja syntyy eniten mikro- ja pk-yrityksiin. Miten ensimmäisen työntekijä palkkaamista helpotetaan? Miten yritysten työllistämistä voidaan kannustaa? Miten löydämme uusia menestyjiä?

Myönteisestä tulevaisuudesta ja sen luomisen keinoista puhuminen olisi toiveikasta ja loisi uskoa myös yrityskenttään. 

Tämänhetkinen keskittyminen liikkumisrajoituksiin ja kuntosalikieltoihin on masentavaa. Ellei tulevaisuuteen valmistauduta, saattaa käydä niin kuin kuntavaaleille. Pakko on lykätä.

Muita kirjoituksia