Kutsuohjattu paikallisliikennekokeilu Raumalle

Valtuustoaloite 26.2.2018

Urheilua ja liikuntaa harrastavat lapset ja nuoret käyvät iltaisin ahkerasti Äijänsuolla talviharjoitteluhallissa ja jäähalleissa sekä Tukiareenalla Lähdepellolla. Suuri osa lapsiperheistä asuu keskusta-alueen ulkopuolella, jolloin harrastuksiin liikkuminen on useimmiten vanhempien yksityisautoilun varassa. Olisi vanhemmille helpotus, jos paikallisliikenteen tarjonta tukisi arki-iltojen osalta sitä, että lapset ja nuoret voisivat käyttää julkista liikennettä. 

Joustavampi tarjonta myös päiväsaikaan toisi lisävaihtoehtoja vanhuspalvelujen kuljetuksiin. Joukkoliikenteen käyttö on myös ympäristöystävällisempää kuin yksityisautoilu. 

Raumalla paikallisliikenne toimii perinteiseen tapaan, vakioreittejä ja -aikatauluja noudattaen. Matkustajamäärät ovat silmämääräisesti arvioiden ajoittain vaatimattomia.

Kokoomuksen valtuustoryhmä ehdottaa paikallisliikenteen kehittämiseksi kutsuohjatun liikenteen kokeilua. Kutsuohjattu joukkoliikenne tarkoittaa asiakastarpeen mukaan reitittyvää julkista joukkoliikennettä. Perinteisesti bussit kulkevat aikataulujensa mukaan tiettyä reittiä pitkin ja tiettynä aikana riippumatta siitä, onko bussissa asiakkaita vai ei. Kutsuohjattu joukkoliikenne sen sijaan toimii nimenomaan asiakkaiden matkustustarpeiden pohjalta, kuljettaen matkustajat heille sopivina aikoina paikasta A paikkaan B.

Liikennettä hoidettaisiin sopivalla kalustolla, esim. pikkubussilla ja tilausliikennettä hallinnoitaisiin digitaalisia ratkaisuja hyödyntäen sovelluspohjaisesti.

Potentiaalisimpana käyttäjäryhmänä olisivat aluksi harrastuksissa käyvät lapset ja nuoret, jotka pystyvät nopeasti omaksumaan uuden toimintatavan. Siksi kokeilu kannattanee aloittaa tarjoamalla kutsuohjattua liikennettä arki-iltaisin ja iltapäivisin. Hinnoittelun tulisi noudattaa paikallisliikenteen tasoa.
Kokeilu näyttää, kuinka suuri kysyntä kutsuohjatulle liikenteelle Raumalla on ja millainen käyttäjäkunta sille muodostuu. Mikäli käyttäjien kokemukset ovat hyviä ja toisaalta kustannustaso pysyy nykyisen paikallisliikenteen tasolla, on käyttöä laajennettava kysynnän mukaan.

Muita kirjoituksia